lauantai 27. lokakuuta 2012

Synkkää kuin pimeä syksy

Blogimme runsaslukuiselle lukijakunnalle kerrottakoon, että pudottiin sitten toissapäivänä finaalista ensimmäistä kertaa tällä kaudella ja ylipäätään pitkästä aikaa. Uudet nimet Sari ja Eveliina tuomaroivat ja olivat kyllä laatineet kiitettävän omailmeiset ja hyvin erityyppistä musaa sisältävät kysymykset, mutta samaan hengenvetoon myös meille niin pirulliset, ettei juuri risahdustakaan. The Knife oli ainoa yhtye koko visan aikana, josta tuli kunnolla pisteitä. Joten tämä visa jää mieleen menestymättömyyden ohella lähinnä meteliä pitäneestä oikeustieteen väestä, joiden ainejärjestöllä oli Yhtiöllä ilmeisesti 30-v. juhlat samaan aikaan ja jotka häiritsivät kiitettävästi finaalikierrosta (sikäli onni, ettemme olleet finaalissa). Pelattiin duona Satun kera ja lisävoimat olisivat kernaasti kelvanneet. Että sellainen stoori this time. Ai niin, ja Kream-Timot voittivat taas.

Ja.. ei liity mitenkään visaan, mutta lopuksi haluan linkittää tähän yhden musavideon. Saksalaiset ne osaa, kuten oheinen yhtye alla. Niin sanotusti elämää suurempi biisi ja videossa mm. mäiskitään kylpyammetta ja patteria hajalle!:

http://www.youtube.com/watch?v=g-IxPjdHhck

tiistai 23. lokakuuta 2012

Valta vaihtui

Viime viikon musavisassa nimittäin. Ari & Laura Elskuista pitivät visan. Me johdimme vielä kahden alkukierroksen ajan, mutta nitkahdimme finaalikiekalla neljänneksi. Ja Elskut itse taisivat pudota jopa finaalista. Niinpä kahden kestomenestyjän kompastellessa pöytä oli ikään kuin katettu muille joukkueille ja niistä Kream Timot korjasikin lopulta ylivoimaisesti potin parin ihan uuden tiimin ollessa seuraavina. Siinäpä se visa pähkinänkuoressa.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Eilisestä musavisasta..

voisin kertoa edes tiivistetysti, kun niitä raportteja ei liene enää luvassa. Satu tuomaroi kaksi alkukierrosta (kiertueteemalla tottakai) pisteenlaskuapunaan joukuueemme uusi jäsen Eeva ja Poikakuoron Jompe tuomaroi sitten finaalin.

Me (=allekirjoittanut+toinen uusi jäsenemme Tuomas) oltiin neljäntenä niin 1.- kuin 2.kiekankin jälkeen. Joukkueita oli harmillisesti vain viisi, joten kaikki pääsivät finaaliin, johon me poijjaat saimme sitten Satun ja Eevan avuksemme. Ja päädyimme siinä sijaluvulle 2 Elskujen viedessä selkeän voiton. Voiton menettämisen kannalta melko ratkaiseva tekijä oli Steely Dania koskenut kysymysrypäs, joka meni Elskuilla putkeen ja meillä ei. Mutta tyydyttävä suoritus yhtä kaikki.

Lopuksi ihailkaamme vielä viime päivien kenties absurdeimpaan uutiseen liittyvää kuvaa:

torstai 4. lokakuuta 2012

Die Die My Darling

Heipparallaa! Tämä blogi hiljenee musavisaraporttien osalta. Tai saahan tänne kirjottaa kukainenkin ken kirjoitusoikeudet omaa, mutta varsinaisia raportteja eivät ahkerat toimittajamme enää julkaise.

Täältä tähän.

ps. Musavisakauden eka visan voitto meille. Jaetusti Elskujen kanssa.