Pitkä on allekirjoittaneen musavisailuhistoria. Siinähän hurahti enemmän kuin 8 vuotta ja vähemmän kuin 10 vuotta. Tulin pelanneeksi kolmessa eri joukkueessa. Ellei satunnaisia osallistumisia siinä nykyisen ex-Rocktaurantin paikalla sijainneessa Karhussa oteta huomioon, ensimmäinen varsinainen joukkueeni oli Ässät, joissa uutena joukkueena haastoimme itsensä Poikakuoron finaalissa. Jäätiin kuitenkin hopealle. Ässien hajottua aloitin Poikakuoron ainoana naispuolisena pelaajana. Koimme huikeaa menestyksen huumaa ja vielä huikeampaa tietämättömyyttä mm. (k)räppimusiikin suuruuksista. Poikakuoro muutti muotoaan useamman kerran ja omalla kohdallani lopullisesti, kun päätimme yhdessä Marjobethin kanssa perustaa upouuden joukkueen, joka sai nimekseen Elizabeth Bathory. Tämä "noitakuoroksikin" mainittu joukkue saavutti kausimestaruuksia ja muutenkin menestystä viikko- ja kausisijoituksissa. Siitäkin huolimatta, että kerran onnistuimme "unohtamaan" yhden kokonaisen kierroksen kausifinaalissa!!! Naurua ja iloa on riittänyt tuosta käsittämättömän totaalisesta missauksesta pitkäksi aikaa ja varmasti nauramme sille vielä monta kertaa jatkossakin.
Tähän on siis hyvä päättää musavisan pelaamiseni. Suuuuuuuuuuret kiitokset kaikille joukkuekavereilleni ja aina uudelleen musavisaan saapuneille vakkarijoukkueille! Erityisen kiitoksen on ansainnut tietenkin Elizabeth Bathory sekä ah, niin rakas arkkivihollisemme Elsku Mäy Mäy!
Piis änd lööv,
Satubeth
maanantai 11. maaliskuuta 2013
torstai 8. marraskuuta 2012
Vieraisilla
Tästä tuli facessa jo mainittuakin, mutta kirjoitanpa nyt muodon vuoksi vielä tänne, että loikkasin viime torstain visassa joukkuetovereideni kenen mistäkin syystä puuttuessa Elskujen joukkoihin. Elskuista alkaakin näköjään tulla meikäläiselle jonkinnäköinen suunnitelma B. Viimeksi kun heillä fiittasin, pääsin heti osalliseksi voitosta. Nytkin dominoitiin visaa vahvasti sen tutut kaksi kierrosta, mutta finaalista ei jäänyt käteen lopulta kuin kolmossija. Jamo tuomaroi koitoksen ja hänelle ominaiseen tyyliinsä oli väsännyt meille muun ohessa puuhapaperin, syksyn ensimmäisen laatuaan. Kiitos hänelle siitä, ne ovat aina piristäviä juttuja. Ja, Ysisatanen Saappi ja Poikakuoro väänsivät voitosta oikein uusintakysymyksen kautta ja se ratkesi ensinmainitun eduksi, onnea vaan Saapille.
Mutta se siitä lorusta. Tänä torstaina toivon pääseväni kumminkin pelaamaan taas normaalisti omassa tiimissä ja tämä on sentään hyvin todennäköistäkin.
Mutta se siitä lorusta. Tänä torstaina toivon pääseväni kumminkin pelaamaan taas normaalisti omassa tiimissä ja tämä on sentään hyvin todennäköistäkin.
lauantai 27. lokakuuta 2012
Synkkää kuin pimeä syksy
Blogimme runsaslukuiselle lukijakunnalle kerrottakoon, että pudottiin sitten toissapäivänä finaalista ensimmäistä kertaa tällä kaudella ja ylipäätään pitkästä aikaa. Uudet nimet Sari ja Eveliina tuomaroivat ja olivat kyllä laatineet kiitettävän omailmeiset ja hyvin erityyppistä musaa sisältävät kysymykset, mutta samaan hengenvetoon myös meille niin pirulliset, ettei juuri risahdustakaan. The Knife oli ainoa yhtye koko visan aikana, josta tuli kunnolla pisteitä. Joten tämä visa jää mieleen menestymättömyyden ohella lähinnä meteliä pitäneestä oikeustieteen väestä, joiden ainejärjestöllä oli Yhtiöllä ilmeisesti 30-v. juhlat samaan aikaan ja jotka häiritsivät kiitettävästi finaalikierrosta (sikäli onni, ettemme olleet finaalissa). Pelattiin duona Satun kera ja lisävoimat olisivat kernaasti kelvanneet. Että sellainen stoori this time. Ai niin, ja Kream-Timot voittivat taas.
Ja.. ei liity mitenkään visaan, mutta lopuksi haluan linkittää tähän yhden musavideon. Saksalaiset ne osaa, kuten oheinen yhtye alla. Niin sanotusti elämää suurempi biisi ja videossa mm. mäiskitään kylpyammetta ja patteria hajalle!:
http://www.youtube.com/watch?v=g-IxPjdHhck

tiistai 23. lokakuuta 2012
Valta vaihtui
Viime viikon musavisassa nimittäin. Ari & Laura Elskuista pitivät visan. Me johdimme vielä kahden alkukierroksen ajan, mutta nitkahdimme finaalikiekalla neljänneksi. Ja Elskut itse taisivat pudota jopa finaalista. Niinpä kahden kestomenestyjän kompastellessa pöytä oli ikään kuin katettu muille joukkueille ja niistä Kream Timot korjasikin lopulta ylivoimaisesti potin parin ihan uuden tiimin ollessa seuraavina. Siinäpä se visa pähkinänkuoressa.
perjantai 12. lokakuuta 2012
Eilisestä musavisasta..
voisin kertoa edes tiivistetysti, kun niitä raportteja ei liene enää luvassa. Satu tuomaroi kaksi alkukierrosta (kiertueteemalla tottakai) pisteenlaskuapunaan joukuueemme uusi jäsen Eeva ja Poikakuoron Jompe tuomaroi sitten finaalin.
Me (=allekirjoittanut+toinen uusi jäsenemme Tuomas) oltiin neljäntenä niin 1.- kuin 2.kiekankin jälkeen. Joukkueita oli harmillisesti vain viisi, joten kaikki pääsivät finaaliin, johon me poijjaat saimme sitten Satun ja Eevan avuksemme. Ja päädyimme siinä sijaluvulle 2 Elskujen viedessä selkeän voiton. Voiton menettämisen kannalta melko ratkaiseva tekijä oli Steely Dania koskenut kysymysrypäs, joka meni Elskuilla putkeen ja meillä ei. Mutta tyydyttävä suoritus yhtä kaikki.
Lopuksi ihailkaamme vielä viime päivien kenties absurdeimpaan uutiseen liittyvää kuvaa:

torstai 11. lokakuuta 2012
Musavisa: Elän vuoksesi, kuolisin puolestasi!
Tällä illan koitokseen:
http://www.youtube.com/watch?v=li9ffoLxNqk
http://www.youtube.com/watch?v=li9ffoLxNqk
torstai 4. lokakuuta 2012
Die Die My Darling
Heipparallaa! Tämä blogi hiljenee musavisaraporttien osalta. Tai saahan tänne kirjottaa kukainenkin ken kirjoitusoikeudet omaa, mutta varsinaisia raportteja eivät ahkerat toimittajamme enää julkaise.
Täältä tähän.
ps. Musavisakauden eka visan voitto meille. Jaetusti Elskujen kanssa.
Täältä tähän.
ps. Musavisakauden eka visan voitto meille. Jaetusti Elskujen kanssa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)